Puhutaanpa hieman säästä. Käyn päivittäin kävelyllä pari kolme, toisinaan yli neljäkin kertaa. Kävelyt ovat jotain pienistä pyrähdyksistä pidempiin kuntolenkkeihin. Ulkoilukertojen määrän ja pituuden määrittelee koiriemme tarpeet, oma fiilis ja sää. Oli sää mikä tahansa, niin ainakin yksi pidempi kävely kuuluu päiväämme. Täällä etelässä joulun pyhät ja välipäivät vihmoi vettä lähes kaatamalla, oli liukasta, ankeaa ja pimeää. Ja tuntui myös ihmisten mielialat menevän ihan samaa rataa sään kanssa ja joululaulujen korvamato monilla varmaan olikin ”hetken kestää elo tää, sekin synkkää ja ikävää.”

Loppiaisen mukana etelään saapui monien kaipaama aurinko ja pieni pakkanen. Mutta. Myös todella kovat tuulet jotka saavat parin asteen pakkasen tuntumaan monin kerroin kylmemmältä ja tuuli menee luihin ja ytimiin. Tämäkään ”ei siis kovin hyvä”, kuulin sanottavan.

Talsiessani viime viikolla milloin sohjossa, kuralätäköissä, peilijäällä tai hyytävässä tuulessa, aloin miettiä, mistä tulee voimakas tarve keskittyä hyvän sijasta huonoon? Miksi on vaikea iloita ja nähdä hyvää? Onko itselleen helpompi selittää huonon kuin hyvän olemassaoloa ja saako ikävästä enemmän itselleen pureskeltavaa pidemmäksi ajaksi?

Otetaan tapahtumiltaan muunneltu, mutta sisällöltään samankaltainen esimerkki johon törmäsin eräänä päivänä eräässä käymässäni keskustelussa:

Henkilö: Melkein törmäsin toiseen autoon ajaessani parkkihalliin. Säikähdin hirveästi. Olisi tullut isot vahingot!
Minä: Mutta et siis kuitenkaan törmännyt? Ja kaikkihan on hyvin?
H: En törmännyt, mutta olin todella lähellä törmätä. Ja siitä olisi tullut isot vahingot!
M: Onneksi et törmännyt ja selvisit säikähdyksellä. Seuraavalla kerralla muistat keskittyä ja olla tarkkaavaisempi. Eikö niin?
H: Kyllä, kyllä. Mutta jos olisin törmännyt, niin mitä kaikkea siitä olisikaan seurannut!

Jotta voisimme oppia, on tietysti hyvä ottaa huomioon mahdolliset ikävätkin seuraamukset – realismi ja pessimismi ovat osa itsesuojeluvaistoamme. Mutta, mikäli aktiivisesti sivuutamme realismin ja jopa terveen pessimismin ja keskitämme energiamme liiaksi potentiaaliseen huonoon tai ihan vain ei niin hyvään-vaihtoehtoiseen totuuteen, on olemassa olevalla hyvällä pienemmät mahdollisuudet tulla näkyviin ja osaksi jokapäiväistä arkeamme ja ajatuksiamme. On hyvinkin helppo sanoa mukavia, hyvää tarkoittavia asioita, mutta yllättävän vaikea aidosti tarkoittaa sanomaansa. Sanoman ja sanojan henkilökohtaisen kokemuksen ristiriitaisuus voi viedä pohjan muun muassa tutulta lohdutukselta ”asioilla on tapana järjestyä parhain päin”. Jotta edellinen lause ei olisi vain sanahelinää ja lohdutusta ilman todellista tarkoitusta, täytyy mielestäni olla myös valmis joka solullaan tavoittelemaan sitä hetkeä, jolloin voi  todeta näin todella käyneen.

Joskus ikävätkin asiat voivat vääristyä omassa mielessä iloa tuottaviksi asioiksi – vahingonilo on ehkäpä eniten vääristynyttä mielihyvää tuottava tekijä. Muille tapahtuvat ikävät asiat eivät tunnu olevan lainkaan siinä määrin itseltä pois, kuin menestys ja onnekkaat tapahtumat. Usein emme kuitenkaan muista tai edes tiedä mahdollista muiden maksamaa henkistä ja/tai fyysistä hintaa onnelleen, jota emme välttämättä olisi itse olleet lainkaan valmiita tekemään saman menestyksen tavoittaaksemme. Unohdamme usein myös, että meillä ei välttämättä edes ole valmiuksia vastaanottaa juuri sellaista onnea kuin jollain toisella. Tästä hyväksi esimerkiksi käy raha, ja monet haaveilevatkin valtavasta lottovoitosta jonka turvin voisi aloittaa ihan uuden elämän, laittaa kaiken kerralla kuntoon. Jotkut meistä ovat onnistuneet rakentamaan suuren omaisuutensa tyhjästä, joillakin taas vauras suku taustallaan ja perintö joka kulkee sukupolvelta toiselle. Molemmissa tapauksissa henkilöt varojensa taustalla ovat kuitenkin usein henkisesti valmiit pitämään kiinni ja tekemään työtä varojensa säilymiseksi ja kasvamiseksi. Kateellisuudenverhomme takaa emme kuitenkaan tätä usein näe, tai tule miettineeksi miten itse toimimme nykyisen omaisuutemme kanssa. Jonkinlainen tyytyväisyys, eli vahingonilo voi kuitenkin langeta yllemme, kun nämä menestyneet tekevät konkurssin: Siitäs sait. Samalla viivalla ollaan!

Negatiivisuuden kierteestä voi olla vaikea päästä eroon ja se voi toisinaan vaatia tiukkaakin keskittymistä ja itsensä pysäyttämistä niinä hetkinä kun huomaa vellovansa vaikean pessimismin ja kireiden tunteiden ristiaallokossa. Tätä voi kuitenkin päättäväisesti harjoitella. Esimerkiksi seuraavan kerran vaikkapa ystävän tai puolison kanssa keskustellessa, ei lähdekään juurta jaksain ruotimaan pitkää ja vaikeaa epikriisiään, jonkun ulkopuolisen ihmissuhdesotkuja tai naapurin aina häiritsevästi räksyttävää koiraa. Edellä mainittuihin esimerkkeihin voisikin suhtautua ja keskustella negatiivisuuden sijaan vaikkapa seuraavilla positiivisilla tavoilla:

”Minulla on paljon sairauksia, joita hoidetaan parhaan kyvyn ja taidon mukaan. Sairauteni eivät välttämättä parane koskaan, enkä voi elää samaa elämää kuin ennen sairauksiani, mutta haluan elää parasta mahdollista elämää nyt ja tehdä kaikkeni, jotta sairauteni eivät ennenaikaisesti heikentäisi minua toimimasta. En halua enää surkutella ja sääliä, vaan haluan rakastaa ja arvostaa itseäni sekä jokaista päivää joka on vielä edessäni.”

”Kertulla ja Kallella on paljon vaikeuksia ja ristiriitoja parisuhteessaan. Vähintä mitä voin tehdä, on toivoa heille pelkästään hyvää ja toivoa heidän puolestaan, että he löytäisivät tavan keskustella toistensa kanssa ilman itsekästä toistensa syyttelyä ja omien virheiden mitätöintiä.”

”Naapurin koira on nyt haukkunut joka yö kuluneen viikon aikana, enkä ole saanut nukuttua hyvin. Voisinkin käydä kysymässä, onko naapuri itse huomannut asiaa. Ja mikäli hän tekee yötyötä, voisin kysyä tarvitseeko hän apua koiransa hoidossa tai ehdottaa hänelle hyvää koirahoitolaa.”

Se, miten keskustelukumppanisi ja ympäristösi suhtautuu mahdolliseen uuteen tapaasi lähestyä asioita, voi olla hyvinkin ristiriitaista. Kerro heille, että haluat oppia katsomaan asioita lempeämmin, hyväksynnän ja hyvän kautta, kuin saastuttaa mielesi ja ympäristösi ikävällä asenteella. Kunhan tiedät itse, ettet edes ajatustasolla havittele kenellekään mitään ikävää, voit tietää tekeväsi oikein. Tämä voi myös saada toisenkin ajattelemaan omaa suhtautumistaan asioihin ja kokeilemaan miellyttävämpää lähestymistapaa. Ilo, hyvä, rakkaus ja kaikki hyvän tunteet ovat yhtä voimakas magneetti kuin huonotkin ajatukset – sitä saa mitä tilaa.

Lopuksi. Seuraavan kerran kun luonto esittelee monimuotoisia ilmojaan kylmänä räntänäsateena, pue yllesi säähän sopivat vaatteet ja lähde kävelylle. Varmasti ihmettelet osan matkaa, että mitä ihmettä oikein teet kun näet ikkunoista ihmisiä askareissaan kotiensa suojaisessa lämmössä. Mutta jokaisella pilvellä voi myös nähdä hopeareunuksen: aivot ja verenkierto saavat raitista ilmaa sekä happea, ja keho liikuntaa. Kotiin päästyä ei lähtö kaduttanutkaan enää lainkaan ja voi ajatukset tuulettuneina käpertyä sohvalle viltin alle, lämpimän teekupposen ja hyvän kirjan kanssa. Joten, aina on hyvä sää.

Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia Sinulle herää kirjoituksestani. Voit jättää viestin alla olevan kommenttikentän kautta.

Rakkaudella, Tanja

Ps. Filosofian professori Tommi Lehtonen on tarkastellut pessimismiä Vaasan Yliopiston asiantuntijablogissa. Lehtosen artikkelin Pessimismi on tylsän tavallista voit lukea täältä.