Katselin eräänä iltapäivänä televisiosta tositv-formaattia, jossa seurattiin muutaman amerikanitalialaisen perheen edesottamuksia. Käsitykseni mukaan perheitä yhdisti joiltain osin sukulaisuussuhteet – siskoja, veljiä, serkkuja. Perheet riitelivät keskenään hyvin voimakkaasti ja toisessa hetkessä sovittiin, kunnes taas riideltiin. Riidat, sekä tavat riidellä tuntuivat paisuvan hyvinkin ennalta arvaamattomiin mittasuhteisiin. Mikäli keskustelu alkoi kärpäsestä, se eskaloitui lopulta koskemaan laumaa edestakaisin kauhuissaan juoksevia norsuja. Kaikki vanhat, jo kertaalleen näennäisesti sovitut asiat revittiin esiin ja vielä pienempiin palasiin kuin ne joskus edes olivat olleet. Palattiin siis takaisin ruutuun yksi, tai jopa pari askelta ruudun taakse jo aiemmin käsitellyn asian suhteen. Eräässä kohtauksessa sisaruksiinsa välit katkaissut sisko sanoi toiselle lähes samassa tilanteessa olevalle ystävälleen, ettei veri aina ole vettä sakeampaa. Siskon toteamus aiheutti myöhemmin tuohtumusta hänen sisaruksissaan ja muissa sarjassa esiintyneissä sukulaisissaan.

Veri on vettä sakeampaa on varmastikin tuttu fraasi monelle, jolla tarkoitetaan perheen ja suvun lopulta olevan etusijalla ventovieraisiin nähden. Olemme ulottaneet sanonnan koskemaan myös suvun ulkopuolisia, mutta kanssamme läheisissä tekemisissä olevia ihmisiä. Luotammeko sokeasti tuohon ajatukseen, joka määrittää meidät hinnalla millä tahansa kokemaan suvun tärkeämmäksi kuin sen ulkopuolelta tulevat? Tukeeko ja auttaako perheemme meitä kaikissa tilanteissa? Hyväksyykö, rakastaako ja tukeeko se myös heitä jotka kulkevat tavalla tai toisella omaa polkuaan? Olenko aina tervetullut takaisin, ilman katkeria moitteita? Entä, olemmeko itse valmiit astumaan esiin kun perhe tai sen jäsen tarvitsee apua, tukea ja hyväksyntää? Autammeko toinen toistamme pyyteettömästi ja ilman että kukaan jää kiitollisuuden velkaan? Viimeistä tulisi soveltaa kaikkiin ihmissuhteisiin, joissa ei erikseen ole sovittu nk. pelisäännöistä.

Perheisiin ja sukuihin voi mahtua hyvinkin kirjavaa väkeä, eikä yleisestikään suku- ja perherakkaus tai -keskeisyys ole lainkaan itsestäänselvää. Perheenjäsenet voivat myös vaikuttaa hyvinkin etäisiltä ja olla lopulta erittäinkin uskollisia toisilleen. Toisinsanoen, ihan yhtä monta kuin on perheitä ja sukuja, on myös tapoja olla lojaaleja.

Sukulaisuussuhteista tiukasti kiinnipitäminen ja niiden vaaliminen kaikissa elämäntilanteissa on osin väistyvää menneisyyttä. Tänäpäivänä luomme uusia ihmissuhteita paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Tähän vaikuttaa ihan ensimmäiseksi väestönkasvu. Peruskoulun jälkeen lähdemme usein opiskelemaan toiselle paikkakunnalle tai jopa toiseen maahan. Näiden lisäksi on myös työ, harrastukset, matkustelu, sosiaalinen media.. Kanavia ja tapoja ihmisten tapaamiseen on lukemattomia. Kaikkien näiden ihmisten joukossa on myös aiempaa enemmän ihmisiä joiden kanssa on mahdollisuus kokea yhteenkuuluvuutta, jopa sielunsisaruutta. Meidän on aiempaa helpompaa löytää muita ihmisiä joiden kanssa koemme olevamme samankaltaisia, ja joiden kanssa voimme olla juuri sitä mitä olemme. Meidän ei välttämättä tarvitse selittää heille sanallakaan omia valintojamme tai ajatusmaailmaamme, sillä he elävät ja kokevat samoin. Kun löytää tällaisia ihmisiä ympärilleen, voi toisenlaisia näkemyksiä omaava perhe ja suku alkaa käydä etäiseksi. Voi olla helpompi kokea tulevansa ymmäretyksi, hyväksytyksi, kuulluksi ja jopa rakastetuksi ja tärkeäksi, muiden kuin perheensä parissa. Tällaiseen kokonaisvaltaiseen hyväksyntään ei aina tarvita edes muuta yhdistävää tekijää kuin empaattinen arvomaailma, jossa nähdään toinen yhtäläisenä yksilönä ja oikeutettuna omiin kokemuksiinsa ja arvoihinsa, vaikka ne poikkeaisivatkin omista. Tarvitaan siis kykyä asettua toisen asemaan.

 

Meillä jokaisella on tarve kokea tulla hyväksytyksi, sellaisena kuin olemme. Ja lähtökohtaisesti näin tulisi ollakin. Se, että ymmärtää toista ja hyväksyy toisen sellaisenaan, ei tarkoita, että täytyisi henkilökohtaisesti hyväksyä toisen, häntä itseään tai muita vahingoittavaa arvomaailmaa tai siihen liittyviä tekoja. Vahingoillista ja omaa itseämme myrkyttävää ihmissuhdetta ei niin halutessaan tarvitse, eikä välttämättä ainakaan pitkäkestoisesti kannata jatkaa, oli sitten kyseessä sukulainen tai sen ulkopuolinen henkilö.

Toinen tuttu sanonta on: sukuaan ei voi valita. Lähemmällä tarkastelulla tähän liittyy myös muutakin, kuin mahdollinen epämieluisien sukulaisten olemassaolo. Syntyessämmä emme ole kuin ”tyhjä taulu”. Meissä on jo mm. geeniemme luomia ulkoisia piirteitä sekä luonteenpiirteitä. Monestiko (varsinkin lapsena ja nuorena) kuulemme olevamme ihan kuin setämme, isoäitimme tai omat vanhempamme. Ympäristön ja oman maailmankuvamme kohtaaminen ei ole vielä vaikuttanut meihin niin paljoa, että olisimme ehtineet kasvattaa täysin omanlaisemme minuuden. Tietyt perityt maneerit voivat jopa seurata meitä läpi elämämme, ellemme tietoisesti ala pyrkiä niistä eroon. Emme siis pääse sukuamme, eli vertamme pakoon, mutta meidän täytyisi olla päästämättä myrkyllistä verta sydämeemme. Pahaa vertamme pakoon juoksemisen sijasta tulisi pysähtyä katsomaan noita piirteitä itsessämme, jotka voivat yllättävänkin yhdistävinä ja epämieluisina näkyä itsemme ja sukulaisemme välillä. Tunnistaessamme yhtäläisyydet alamme ymmärtää itseämme ja myös sukuamme paremmin. Ikävästä tavasta ajatella ja toimia, voi siten alkaa opettelemaan pois. Voimme jopa päästä niinkin pitkälle hyväksyvässä työskentelyssämme, että ymmärrämme lopulta kantavamme harteillamme useiden sukupolvien painolastia.

Vedessä, eli sukumme ulkopuolisissa ihmissuhteissa voimme mm. hukuttaa itsemme myrskyyn, tai kellua tyynissä vesissä. Vesi pystyy voimallaan muokkaamaan meitä, mutta se voi myös kuivua pois jälkeäkään jättämättä. Tulemme aika ajoin muistamaan ja työstämään menneisyyteemme kuuluneita ihmissuhteita, niin pahoja kuin hyviäkin. Osa menneistä, olevista ja nykyisistä vesipisaroista kulkee aina mukanamme, kasvaneena osaksi minuuttamme, osaksi verta suonissamme. Kun hyväksymme veremme eri olomuodot ja veden muokkaamat kohdat minuudessamme, voimme itse olla puhtaampaa verta sekä vettä, joita oma veremme sekä sisä- ja ulkopuolinen vetemme tarvitsee.

Rakkaudella,Tanja

Ps. Palaan blogini pariin aikaisintaan reilun viikon kuluttua. Käyn tässä välin oppimassa itsekin uutta. Voikaa hyvin.