Nuoruudessani kulutin paljon rahaa, aikaa ja vaivaa hiusteni eteen. Kyllästin pääni ja vaaransin terveyteni kampaamoiden ja markettien myrkkyväreillä sekä -hiustuotteilla jo 13-vuotiaana. Muistan elävästi kuinka ne kerrat kun olin itse värjännyt hiukseni, mahdollisimman syvän sävyn tai värin saamiseksi pidin väriä toisinaan jopa hieman ohjeistettua pidempään päässäni. Juurikasvu oli kirosana ja täysin pois muodista vuosikausia nuoruudessani, joten hiuksia sai olla värjäämässä todella tiuhaan tahtiin. Muistan myös erään tytön, joka vaalensi hiuksensa tai ainakin tyvikasvunsa mm. vetyperoksidia (engl. Hydrogen Peroxide) sisältävillä värinpoisto-, raidoitus tai vaalennusaineilla vähintään viikon välein, tai välittömästi kun juurikasvu oli silminhavaittavaa. 1990-luvulla vetyperoksidi oli hiusväriaineissa kuuma sana monellakin tapaa – vetyperoksidiblondi oli mm. monen haave joko omilla kutreilla tai sängyssä yövieraana. Valitettavan usein nähtiin epäonnisia vetyblondauksia jolloin hiusväri taittoi silmiinpistävästi keltaiseen – tällekin oli oma sanontansa jota käytettiin myös kateellisena haukkumasanana. Kemialliselta koostumukseltaan vetyperoksidi oli tuohon aikaan ehkä eniten puhetta aiheuttava hiusvärin ainesosa joka koettiin jokseenkin merkittävänä terveyteen haitallisesti vaikuttavana myrkkynä. Vetyperoksidi on luokiteltu aiheuttavan vähimmillään lievää nenän, kurkun ja hengitysteiden ärsytystä sekä ihoärsytystä. Kun mielessäni kauhistelin edellä mainitsemani tytön hiusten vaalentamista ja mahdollisia vetyperoksidin haittoja, menin tyytyväisenä kotiini tai parturiin läträämään tummien hiusvärien kanssa joissa on mm. ammoniakin vesiliuosta (engl. Ammonium Hydroxide), joka taas voi vähimmillään olla syövyttävä tai lievästi syövyttävä sekä hengitysteitä ärsyttävä. Usein värjäyksen jälkeen korvani helottivat punaisina ja päänahkani kutisi ja oli arka.  Työterveyslaitoksen ylläpitämällä onnettomuuden vaaraa aiheuttavien aineiden -sivulla voi tutustua tarkemmin em. sekä moniin muihin myrkkyihin ja niiden terveys- sekä ympäristövaikutuksiin. Teknokemian Yhdistys ry -sivuilla taas voi tutustua puolueettomaan kannanottoon itse hiustenvärjäysprosessista. Useiden tunnettujen hiusvärivalmistajien tuotteista voi yhä edelleenkin löytää kyseisiä myrkkyjä niiden haittavaikutuksista riippumatta, kuitenkin sillä poikkeuksella, että paketeissa on ilmoitus jonka mukaan hiusten värjäämistä ei enää suositella alle 16-vuotiaille. Henkilökohtaisesti kannatan olemaan värjäämättä hiuksia iästä riippumatta, varsinkin muilla kuin kasviperäisillä hiusväreillä, mutta tämä siis tosiaankin vain ja ainoastaan oma mielipiteeni ja mieltymykseni luonnollisuuteen.

Syy, miksi kirjoitan tätä artikkelia on taannoisessa parturilla käynnissäni. Viimeksi istuin frisöörintuolissa vuonna 2012. Kuluneen reilun 15 vuoden aikana olen käyttänyt parturi- ja kampaamopalveluita viisi kertaa. Muutamastakaan syystä en ole kovin innokas parturissakävijä: a) säästyy rahaa, b) hiusasioiden suhteen olen spontaanikokeilija, mutta parturiin harvoin saa aikaa samalle päivälle, joten silloin harvoin uutta mallia kaivatessani leikkaan hiukseni itse ja c) olen laiska hiustenlaittaja, joten suosin (jätä) pese(-mättä) ja mene -malleja. Hiukseni siis kasvavat lähes luonnollisessa tilassaan. Kuivat latvat saksin itse pois pari kolme kertaa vuoteen. Kihartavat hiukseni myös antavat anteeksi omatoimisen leikkauksen. Ympäristö- ja terveystietoisena en (enää) myöskään värjää hiuksiani.

Oma matkani hiustenhoidossa on ollut alkujaan suht’ perinteinen marketti- ja kampaamotuotteiden täyteinen kemikaalikimara. Jossain vaiheessa aloin tiedostaa olemassaolevista luonnollisemmista vaihtoehdoista ja olen aikojen saatossa mennyt asteittain kohti luonnonmukaisempia ja minimalistisempia hiusrutiineja. Pyrin elämään mahdollisimman luonnonmukaisesti välttäen mm. kemikaaleja ja yrittämällä pienentää, tai ainakin hallita terveyshaittoja ja hiilijalanjälkeäni niissä tilanteissa kun voin valita vain kahdesta tai useammasta pahasta. Hiustenhoitotuotteinani toimiikin Emma Noelin Marseille-saippua, jonka ainesosaluettelo on lyhykäisyydessään oliiviöljy(72%), kookosöljy, vesi, natriumkloridi, lipeä. Emma Noelilla pesen hiukseni ja vartaloni. Marseille-saippualla pesen myös pyykkimme ja siivoan kotimme, mutta tästä kirjoitan ihan oman julkaisun. Emma Noelin Marseille-saippua on myös kaikessa ylhäisyydessään luonnontuote aidoimmillaan, joka ei sisällä kemiallisia lisä- tai väriaineita. Se on testattu dermatologisesti, ja eläinystävämme ovat saaneet pysyä rauhassa, mikä onkin itselleni yksi merkittävimmistä tekijöistä. Yksi miinus tulee saippuan muovikääreestä. Saippua on todella riittoisa ja mielestäni todella huokea sen riittoisuuteen ja monikäyttöisyyteen nähden. Paikasta riippuen Emma Noelin Marseille-saippuan voi saada noin 3-5 euron hintaan. Nyt kun kaikki kiiruhdatte Marseille-saippuaostoksille, tulee huomioida, että marketeista saatava Le Chat Savon de Marseille- eli tutummin kissasaippua sisältää talia, eli eläinperästä rasvaa. Aitoa Marseille-saippuaa, joka sisältää 72% joko oliivi- tai kookosöljyä, saa hyvinvarustelluista luontaistuotemyymälöistä.

Pestyäni ja huuhdeltuani hiukseni, huuhtelen ne vielä omenaviinietikan ja veden sekoituksella. Seos huuhtelee hiuksista Marseille-saippuan jäämät pois. Sekoitan omenaviinietikkaa suunnilleen yhden teelusikallisen desilitraan vettä ja kaadan sen hiuksilleni. Hieron nesteen hyvin hiuksiini jonka jälkeen vielä huuhtelen ne huolellisesti. Hiuksiin jää ihan hetkellisesti mieto etikkainen tuoksu, joka kuitenkin haihtuu pois. Olen saanut venytettyä hiusteni pesuvälin suunnilleen yhteen kertaan viikossa. Toisinaan pesuksi riittää pelkkä omenaviinietikka-huuhtelu. Aikanaan kokeilin suosittua No-pootakin, eli pesin hiuksiani pelkällä vedellä ja harjasin ahkerasti. Tämä ei kuitenkaan ulkonäöllisesti sopinut kihartavalle ja raskaalle hiuslaadulleni, joten palasin takaisin hiustenpesuun. Koska itse en käytä minkäänlaisia hiustenmuotoilutuotteita, edes luonnonkosmetiikkana, en tiedä, pystyykö Marseille-saippua tai omenaviinietikka irroittamaan muotoilutuotteita tai niiden jäämiä hiusksista. Koska luonnonkiharaiset hiukseni ovat luonnostaan kuivahkot, käytän toisinaan Inkuton ihanaa, hieman piparmintulle tuoksuvaa sheavoipohjaista hoitoainetta hoitamaan hiuksiani. Hoitoaine on pakattu metalliseen purkkiin, jonka voi uudelleen käyttää tai lopulta viedä metallinkierrätykseen. Ympäristönäkökulmaa ajatellen hiusrutiinini ovat myös kestävät, sillä käyttämieni tuotteiden ympäristökuormitus on pieni tai lähes olematon. No-poo olisi tietystikin minimaalisuudessaan ideaali.

En ole synnitön minäkään, ja valitettavasti, keväällä 2017 spontaaniuteni iski takaisin suuressa mittakaavassa. Ensiksi sain idean leikata hiukseni long bob -malliin. Tämä onnistuikin oikein hyvin ja iloitsin uusia hiuksiani. Uutta tyyliäni tovin tarkasteltuani koin voimakasta tarvetta värjätä hiukseni vaaleanpunaisiksi. Päässäni ei soinut pieninkään hälytyskello tai itsekritiikki, vaan menin ensimmäiseen vastaantulevaan markettiin ja ostin vaaleanpunaisen hiusvärin. En edes poispeseytyvää suoraväriä, vaan myrkyistä ehkä pahinta, eli kestoväriä. Levitin toisen paketin ainekset hiuksiini, yrittäen välttää ihokosketusta. Ainetta joutui siltikin hieman päänahkani joka alkoi pian kutisemaan ja korvalehteni punoittamaan ja kuumottamaan. Hiusvärin haju oli niin voimakas, että seisoin takapihalla vaikutusajan. Vasta tässä vaiheessa muistin, miksi olen joskus värjäyksen lopettanut. Saan oireita myös tavallisen kampaamon väreistä. Hiusten väristä tuli kieltämättä oikein kiva, mutta en lopulta kokenut väriä omakseni, joten hain vielä yhden paketin lähinnä omaa väriäni olevaa hiussävytettä. Onnistuin jotenkin tekemään viimeisestä sävytyksestä myös liukuvan ja raidallisen, joten kontrasti tyvikasvuuni ei ole niin voimakas. Näiden värjäysten vuoksi hiukseni kuitenkin ovat vaaleammat kuin oma hiusvärini on. Jostain syystä ostin myös tavallisen shampoon ja kuivashampoon, jotka voimakkaan hajunsa ja ainesosiensa vuoksi ovat jääneet ja jäävät käyttämättä. Luonnollinen vaihtoehto kuivashampoolle on esimerkiksi perunajauho. Itse en ole perunajauhoa kokeillut, mutta kokeilen ja teen siitä oman julkaisun.

Kohta vuoden verran olen kasvattanut hiuksiani leikaten latvoja tasaiseen tahtiin, jotta pääsisin väristä eroon. Koska niska on omatoimisesti varsin vaikea leikattava, päätin eräällä kauppareissullani tarkastaa ohikulkumatkan korttelin parturiaikatarjonnan – jos saisin ajan samalle päivälle niin asia hoituisi, muussa tapauksessa ratkoisin ongelman omilla saksillani. Vierekkäin on neljä parturiliikettä, joista yksi on ekokampaamo. Koska tarpeeni oli ainoastaan saada siistittyä hiuksiani ja näin ekokampaamon tuoliin juuri istuvan asiakkaan, kävelin asiaa sen enempää ajattelematta ensimmäiseen tavalliseen parturiliikkeeseen sisään, kerroin toiveeni mallista ja pääsinkin samantien käsittelyyn – hienoa! Kerroin parturille pesseeni hiukset kaksi tuntia aiemmin. Hän kampasi hiuksiani samalla silmämääräisesti tutkien hiuslaatuani ja kysyi onko minulla luonnonkiharat, vastasin myöntävästi. Hän suihkutteli hiuksiini vettä ja kysyi olinko laittanut hiuksiini hoitoainetta – en. Seuraava kysymys oli, millä pesen hiukseni? Koska ymmärrän hänen edustavan hiusbisneksessä eri kategoriaa kuin mikä minulle olisi tilanteessani ehkä sopinut paremmin, aloitin vastaukseni kertomalla pyrkimyksistäni välttää kaikenlaisia kemikaaleja, sekä jonkinasteisesta hajusteyliherkkyydestäni. Kerroin myös menneisyyteni kemikaalisynneistä, ja siitä miten hoidan hiuksiani luonnonmukaisemmin. Hiukseni leikattiin sopuisasti hänen samalla markkinoiden hajusteettomia hiusvärejä sekä -muotoilutuotteita ja minun kertoillessani tarinoita luonnonmukaisuudesta. Kun leikkaus oli valmis, oli se juuri sellainen kuin ajattelin, jopa parempikin. Arvoitukseksi jäi, ymmärsikö hän ristiriitaista tilannetta vai yrittikö hän tietoisesti saada minut lankeamaan kevän 2017 ansoihin, jotta olisin vielä ennen maksua ostanut pari kemikaaliputelia köyhdyttämään kukkaroani ja seisomaan kaappini hyllylle muistuttaen jälleen tekemästäni erehdyksestäni. Erikoisen tilanteesta tekee vielä se, että oman kantani kerrottuani hän viimeiseen asti markkinoi. Mikäli hän kaiken kertomani jälkeen vielä uskoi saavansa minut kääntymään takaisin kemikaalientielle ja, että edustamansa hiusbisneksen raaka-aineet eivät vahingoita terveyttäni, niin pari pistettä yrittämisestä. Mutta, iso satikuti, mikäli hän jatkoi myyntiään vain saadakseen kassan kilisemään, välittämättä asiakkaansa arvomaailmasta ja siitä jäävätkö tuotteet kaappiini käyttämättä.

Niin tai näin, ekokampaamossa en ole käynyt, mutta mikäli joskus vielä värjään tai leikkaan (radikaalimmin) hiukseni, maltan mieleni ja varaan ajan sellaiseen, vaikka edessä olisi pitkäkin odottelu.

Rakkaudella, Tanja

Ps. Mitä käyttämäsi kosmetiikka sisältää? Tarkista ilmaiseksi osoitteesta: incihaku.fi