
-Lacordaire, Pensées-
35-vuotinen taustani on joiltain osin kuin tsunamin ylivetämä ja kun viimein muutama vuosi sitten aloin ymmärtää sen jälkeensä jättämiä vaurioita, aloin korjaamaan niitä mm. henkisen-, kehollisen- ja mielenravinnon kautta. Kaikki ei korjaannu kerralla, mutta antaessani itselleni aikaa ja monipuolista puhtautta, on eheytyminen ollut tehokkaampaa.
Aloitin kirjoittamaan blogiani Valitse Rakkaus, sillä kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä sen saavuttamisen ja jatkumisen monitahoiset vaikutukset ovat minulle erityisen tärkeitä kaikilla elämän osa-alueilla ja pyrin tekemään valintani viisaasti ja lempeästi, niin itseäni kuin ympäristöä(-ni) ajatellen. Minulla on tarve tutkia ja kokeilla uutta sekä vanhaa, ja monipuolisesti oppia sekä kehittää itseäni.
Suoritin tammikuussa 2018 NeuroLinguisticProgramming -peruskurssin Hannu Pirilän opetuksessa, sekä opiskelen parhaillaan Shiatsu-hoitajaksi Pierpaolo Schifferin opastuksessa. Kirjoitan Valitse Rakkaus -blogiani yhtenä osana alkavaa yritystoimintaani, joka tuleekin keskittymään luonnonmukaiseen sekä vaihtoehtoiseen hyvinvointiin muun muassa mentaalivalmennuksen ja kehonhuollon saralla. Kauttani voi myös tilata Young Living -eteerisiä öljyjä ja ihonhoitotuotteita. Julkaisen blogissani toisinaan myös mm. matkusteluun ja arkeeni liittyviä kirjoituksia, joissa kuitenkin aina otan myös huomioon blogini fokuksen, eli mielen-, sielun- ja kehonravinnon.
Kaikessa mitä teen tai ajattelen, valitsen Rakkauden.
Hyvinvoiva ihminen säteilee kaunista valoa, joten voidaan hyvin.
Rakkaudella, Tanja
Ps. Olen yksityinen henkilö, minulla ei ole kaupallisia yhteistyökumppaneita (ellen toisin mainitse), kerron ja kirjoitan asioista siis ainoastaan omien kokemuksieni, havaintojeni ja tuntemukseni kautta.